Göttinger Predigten im Internet
hg. von Ulrich Nembach und Johannes Neukirch

Pfingstsonntag, 19. Mai 2002
Helluntain aika, Joh. 7: 37-39, Maunu Sinnemäki (Finnland)

(-> zu den aktuellen Predigten / www.online-predigten.de)


Helluntain aika, Joh. 7: 37-39

Vuosia sitten osallistuin jumalanpalvelukseen pienessä ja äärimmäisen vaatimattomassa kyläkirkossa Tansanian maaseudulla. Kirkko oli täynnä ja väkeä riitti vielä sen ulkopuolellekin, mistä seurattiin jumalanpalvelusta avoimien ikkunoiden kautta. Seurakunnan pappi saarnasi eloisasti ja mukaansatempaavasti. Kaikki seurasivat herkeämättä, jopa me vieraat, jotka emme ymmärtäneen muita sanoja kuin Jeesus ja Kristus. Se teki niin voimakkaan vaikutuksen, ettei se ole unohtunut, vaikka monet oppineet ja arvokkaat saarnat sen jälkeen ovat painuneet syvälle unohduksen yöhön. Mistä tällainen vaikutus miehellä, joka meikäläisillä mitoilla oli varsin vaatimattomasti koulutettu? En ole löytänyt muuta vastausta kuin Jeesuksen sanan: "Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat."

Kainuussa vaikutti siihen aikaan kun olin siellä pappina eräässä seurakunnassa vaatimattoman oloinen vanhahko pappismies. Kun hän alkoi puhua, hänen oli joskus vaikeaa päästä alkuun. Tuntemattomasta saattoi vaikuttaa hymyilyttävältä tai jopa säälittävältä tämä peukaloitaan pyörittävä mies. Kaikki ne puhuvatkin! Mutta kun hän pääsi alkuun, hän porautui merkillisiin uskon syvyyksiin ja toi esiin sellaista uskon sanomaa, että niin seurakuntalaiset kuin me toiset papitkin kuuntelimme herpautumattomina kuin profeettaa. Mistä tämä sieluja ruokkiva sana oikein tuli? Ainoa vastaus, minkä kykenen antamaan, on tuo sama Jeesuksen sana: "Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat."

Sielu on kuin kukka, se tarvitsee vettä. Kuivuudessa se nuokkuu, vedestä se virkistyy. Hengettömyys kuolettaa, Henki tekee eläväksi. Joka on tehnyt lentomatkan Kairosta etelään Niilin laakson yläpuolella, on nähnyt tämän totuuden vertauskuvana silmiensä edessä. Tuon suuren joen varsi ja siitä lähtevien kanavien vesialue kukoistaa vihreänä. Heti vesialueen ulkopuolella levittäytyy autiomaa, jossa ei ole minkäänlaista elämää.

Elävää vettä me kaipaamme, joskus tietämättä mitä meiltä oikein puuttuu.Ei meidän kaikkien ole tarvis tulla suuriksi profeetoiksi eikä pieniksikään. Pyhän Hengen työ on useimmiten paljon näkymättömämpää ja vaatimattomampaa kuin tuhansiin vaikuttava julistus. Ne Hengen hedelmät, joista apostoli Paavali puhuu, ovat "rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä" (Gal. 5:22-23). Hengen hedelmää ei siis ole kopea hurskaus eikä itsevarmuus, ei toisten tuomitseminen. Kun joku yksinäisyydessä itkee syntejään tai kurjuuttaan, Henki on häntä koskettanut. Kun joku puolustaa heikkoa tai kiusattua toveria työpaikalla tai asuinympäristössä, hänessä Henki vaikuttaa, elävä vesi virtaa. Pyhä Henki rohkaisee kristittyä toimimaan niissä elämäntilanteissa, joihin he joutuvat.

Vaikka me tämän ymmärrämme, me yhä jäänemme kyselemään ja kaipaamaan sitä elävää vettä, mistä Jeesus puhuu. Me tunnemme kyllä varsin hyvin sekä ympäristöstä että omakohtaisesti elävän veden vastakohdan, kuolleen veden, jopa sellaisissa mittakaavoissa, joista entisajan ihmiset eivät voineet uneksiakaan. Järvet, joet, pohjavedet, jopa suuret meretkin voivat saastua ihmisen myrkyistä, kuinka ei sitten ihmissielu. Onhan se usein tukehtunut sellaisiin myrkkyihin kuin viha, ahneus, panettelu, halveksunta, himo. Eikö pieni elävän veden virta hyvin nopeasti saastu näiden sisäisten myrkkyjemme keskellä! Kuinka voisimme kuvitella tulevamme lähdeihmisiksi, kun tunnemme autiomaan ja kuoleman, tai mikä vielä pahempaa, kuolleen veden aiheuttaman tukehtumiskuoleman?

Jos meillä on kaipaus, meillä on jotakin, hyvä alku, pienen pieni elävän veden pisara. Helluntain odotus, Hengen pyyntö, nöyrä rukous: Tule Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan!

Eikä elävää vettä voida tukehduttaa, ei sitä elävää vettä, josta Jeesus puhuu. Juutalaisilla oli syvällinen ajatus myyttisestä paratiisivirrasta, joka kerran pelastuksen ajan tullessa puhkeaisi valtoimenaan virtaamaan. Sen odotusta merkitsi se lehtimajanjuhla, jonka viimeisenä, suurena eli sapatinpäivänä Jeesus katseli symbolisia vesiseremonioita, veden kuljetusta lähteestä temppeliin. Kulkueen vierellä hän korotti äänensä ja huusi yli juhlahumun: "Jos jonkun on jano, tulkoon luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat." Odotus oli päättynyt, paratiisivirta oli puhjennut, uusi aika oli alkanut. Tämä paratiisivirta on se sama "avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan", josta profeetta puhuu. Lähde ja virta eivät voi kuivua, koska ne eivät tule tästä maailmasta, vaan siitä toisesta, joka alati on lähellä meitä, jopa niin lähellä, että lähde ja virta yltävät meidän sisimpäämme. Se pystyy huuhtomaan kaiken saastamme pois ja virtaamaan silti edelleen yhtä kirkkaana. Elävä vesi on virtaavaa vettä, aina uutta vettä, joka tulee ehtymättömästä lähteestä.

Puhuminen lähdeihmisistä ihastuttaa ja pelästyttää samalla kertaa. Sehän on suurenmoista, että on lähdeihmisiä. Mutta mikä sitten voi olla minun osuuteni, kun en mihinkään suurenmoiseen, en ainakaan hengellisiin urotekoihin pysty? Tänään saamme oppia uudelleen, ettei kukaan ole lähdeihminen sanan kristillisessä mielessä siten, että lähde olisi hänessä. Tosin Jeesus sanoo, että häneen uskovan sisimmästä on kumpuava elävän veden virrat. Se on ihana, kerrassaan suurenmoinen asia. Ne vievät mennessään omat syntimme ja samalla tuovat raikasta vettä muillekin. Näin varmasti on. Mutta emme saa erehtyä luulemaan, että ne myös meidän sisimmästämme saavat alkunsa, että itse lähde olisi siellä.

Evankeliumi, hyvä sanoma on juuri siinä, että paratiisivirta, avoin lähde, on läsnä Jeesuksen persoonassa. "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat." Meiltä ei odoteta, että puristamme vettä erämaasta, ei liioin sitä, että puhdistamme meissä olevan saastan. Sen voi tehdä vain toisen maailman vesi, elävä vesi, paratiisivirta.

Lähdeihminen on ihminen lähteellä. Usko Kristukseen on se sydämeen kätketty voima, joka panee veden virtaamaan ehtymättömästi. Uskon ihmiset ovat lähdeihmisiä. Helluntain odotus, se kaipuu parempaan, toivo uudistuksesta, on kurottautumista Kristusta kohti. Sehän on juuri uskoa!

Varmaan jokaisella meistä on ollut lähellämme yksi tai useampia sellaisia lähdeihmisiä, joiden elämän voima tuli uskosta. Vain harvoin he lienevät olleet suuria pyhimyksiä tai poikkeuksellisia uskonnollisia neroja. Eivätköhen he ole useimmiten olleet tavallisia, usein jopa hiljaisia ja huomaamattomia henkilöitä: isä tai äiti, mummo tai muu vanhus, naimaton täti, pyhäkoulunopettaja, itse asiassa kuka tahansa lähellämme.

Omassa elämässäni tällainen lähdeihminen oli mummoni. Puolet elämästään hän vietti leskenä hiljaista elämää meillä asuen. Hän se vei minut lapsena kirkkoon ja seuroihin, niin että jo nuorena virret asettuivat sieluuni asumaan. Kun siinä viidentoista ikäisena sanoin hänelle, etten enää usko Jumalaan, hän purskahti vilpittömästi nauramaan. Siihen loppui nuoren miehen ateismi! Hän kuoli maalaispappilassamme muutaman päivän tajuttomuuden jälkeen. Puheeseen hän ei enää vastannut. Kun arvelimme, että loppu on lähellä, kokoonnuimme veisaamaan hänen vuoteensa ääreen. Ja silloin hän hiljaa mutta selvästi yhtyi veisaamamme virren sanoihin. Vaikkei hän tullutkaan enää tajuihinsa, sielun syvyyksissä asui virsi, joka saatteli hänet rajan yli. Se oli sitä elävää vettä, joka pulppusi läpi hänen sielunsa toistenkin virvoitukseksi. Sillä hänen sydämessään asui Kristus.

Meillekin tämä Kristus on tuotu jo kasteessa, joka on sen saman lähteen kirkas ilmentymä. Yhä uudestaan hänet on tuotu meille virressä ja saarnassa, lukemassamme sanassakin. Hän asuu sinunkin sielussasi. Lähde on olemassa. Sielun jano voidaan sammuttaa ja tarjota vielä muillekin janoisille paratiisivirran vettä lahjaksi.

Maunu Sinnemäki, eläkerovasti, Joensuu
maunu.sinnemaki@kolumbus.fi

 


(zurück zum Seitenanfang)